Pari lahjaksi tehtyä juttua on jäänyt bloggaamatta.
Vauvalahjaksi pienelle miehellä Jny:n turkoosista tähtivelourista housut ruskeilla resoreilla. Lahkeissa pitkät resorit, jotka voi aluksi pitää käännettyinä ja sitten suoristaa.
Ja yhdelle 5-vuotiaalle prinsessalle lahjaksi hame Metsolan mustasta bambitrikoosta pinkeillä resoreilla.
Nimiarvonnan toisesta voittajasta ei kuulunut mitään, joten arvoin uuden voittajan. Voittaja on Tanja K! Onnea! Laitatko sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu(at)neenuska.fi, niin saadaan palkinto eteenpäin. :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vauvalahja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vauvalahja. Näytä kaikki tekstit
maanantai 30. heinäkuuta 2012
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Pieniä tunikoita/mekkoja
Pari vauvalahjaa taas. =) Tällä kertaa tein tunikat/mekot tyttövauvoille.
Toinen perhe sai hieman tähtiä (Jny). Etu- ja takakappaleet lilaa tähtitrikoota, hihat pinkkiä tähteä.
Ja toiselle perheelle Liandlon lilaa apilaa.
Näihin kokeilin tehdä resorikantit peitetikkikoneella, niin että kantti tulee 3-kerroin. Ohje siihen löytyy Marimik-blogista. Ei tullut hyppytikkiä ollenkaan, edes saumakohtiin, jipii! Hieman täytyy kyllä vielä koneen säätöjä säädellä, että jälki olisi täydellistä. ;)
Pari tunnustustakin olen saanut:
Väkerryksiä blogin Marjuskalta
Tunnustus pitäisi jaka eteenpäin viidelle alle kaksisataa lukijaa omaavalle blogille.
ja Lauriidan langat -blogin Katjalta
Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu" mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomioita blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.
Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikki blogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikki blogilleen!
Kiitos näistä molemmille!
Yhdistän tunnustukset ja laitan eteenpäin seuraaville:
Eripari blogin Annille
Pöljän Puuhia blogin Suville
Nämä on tainnut kiertää sen verran monessa blogissa, että laitan nämä nyt vain näille kahdelle. :)
Hyvää pääsiäistä kaikille! =)

perjantai 3. helmikuuta 2012
Lintuhaalarit
Nämä lintuhaalarit meni vauvalahjaksi. Lahjan teko on hieman venähtänyt, joten ei ihan pienet ole, koko näissä n. 74 cm (tosin on varmaan vielä hieman reilu saajalle). Kangas pinkkiä joustofroteeta Hannan kankaasta, applikointi velourtilkkuja. Kaava oma. (Onpas haalarit kierossa kuvassa, mutta nämä meni jo saajalle, joten uusia kuvia ei ole luvassa)
Tästä näkee miten teen nuo olkaimet. Ennen tein yläosan vuorittamalla, jolloin ei tarvinnut kantata. Nykyään peitetikkikoneen nauhankääntäjän kanssa resorilla kanttaaminen on jopa mukavaa. :) Yhdet haalarit yritin nauhankääntäjällä tehdä kokonaan kanttaamalla, mutta nuo olkaimien päät oli hieman liian tiukka mutka, joten helpompi tehdä noin, että kääntää päät.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Housuja...
Taas on useammat Neean housut siirretty Aavan kaappiin, joten uusia täytyy ommella. :) Perushousut kuminauhalahkeilla Jny:n lilasta tähtitrikoosta.
Vauvalahjaksi Myllymuksujen Kerttu-velourista potkuhousut. Syksyn aikana on tulossa useampaa vauvalahjaa, saa nähdä tuleeko kaikille ommeltua itse jotain...
Tunnustuksenkin olen saanut, siihen palaan vähän myöhemmin. =)

maanantai 21. helmikuuta 2011
Ensimmäinen
Ensimmäinen vauvalahja tälle vuodelle. =) Viime vuonna niitä tuli tehtyä yhteensä 7 ja kylläpä niitä tällekin vuodelle on vielä lisää tiedossa. ;)
Tällainen setti lähti pienelle neidille. Sydäntrikoo Ikasyriltä, housujen velour Hannan kankaasta. Paidassa tähtinepit (en muista enää mistä).
Ensimmäistä kertaa tein paitaan neppilistan, ihan täydellisesti se ei sujunut, mutta eiköhän siitä ihan käyttökelpoinen kuitenkin tullut. Housuista tuli vähän tylsät ilman mitään applikointeja, mutta halusin että ne voi yhdistää helposti tähän paitaan ja muihinkin vaatteisiin.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Vauvalahja nro 7
Vielä yksi vauvalahja. =) Olikohan viimeinen tälle vuodelle...?
Lahjaksi lähti pinkistä pilvivelourista tehdyt potkuhousut, vai mitkä nuo nyt viralliselta nimeltä onkaan. Olalla valkoiset Kam -tähtinepit. Kaava on jostain Ottobren kaavasta sovellettuna. Kaava on alunperin joku keskosvauvan kaava, ja on siitä vähän suurennettu ja muutenkin muokkailtu, joten ei enää hirveästi muistuta alkuperäistä kaavaa.
Muokkasin vauvalahjoihin tunnisteeksi "Vauvalahja", joten lukijapaneelin kautta lukevat, älkää ihmetelkö kaikkia "uusia" tekstejä.
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Tuunausta ja vauvalahjaa
Miehen siskolla oli vauvalleen ihanat vanhat velourpotkuhousut, jossa oli edessä vähän rispaantunut kuva. Lupasin hänelle applikoida siihen jonkin uuden kuvan ja tällainen siitä sitten tuli. :)
Vähän tuossa näkyy vielä edellisen kuvan ääriviivat... Applikoinnit velouria.
Ja sitten vielä vähän vauvalahjaa. :) Pikaisesti laskien nyt on kuudelle vauvalle tänä vuonna tehty vauvalahja ja vielä ainakin yksi olisi tulossa.
Housut punaista velouria Sampsukasta ja applikaatio vaaleanpunaista velouria tilkuista. Resori paikallisesta kangaskaupasta.

keskiviikko 25. elokuuta 2010
Tunnustus ja pienille kaksosille
Pienille kaksostytöille meni vauvalahjaksi tällaiset liivimekot. Eka kertaa tein noin pitkän pätkän resorikanttia ja vähän meni vielä harjoitellessa. Kankaat Muru-neulosta Rosa matildasta.Valkoiset tähti-nepit Kotimäenpuodista.
Näppi antoi minulle tunnustuksen. Kiitos!
Tämä kuuluu jakaa 7:lle eteenpäin ja samalla paljastaa itsestään 7 asiaa.
Vaikea päättää kenelle laitan eteenpäin, mutta laitetaanpa vaikkapa näihin:
Ja sitten ne 7 asiaa...
1. Olen aivan liian perso herkuille, ja jos meillä jotain hyvää on, niin ei ole kauan.
2. Imetys vie kaikki ylimääräiset kilot pois. Ei jää herkut vyötärölle. Onneksi.
3. Lapsilla käytetään kestovaippoja.
4. Lasten vaatteet on pääasiassa itse tehtyjä tai kirpparilta.
5. Ja Me&I:lta. Ne taitaakin olla lähes ainoat uudet ostetut vaatteet.
6. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan, istun ihan liian paljon tietokoneella(nytkin).
7. Olen Satunallet-jälleenmyyjä. Kotiäitiyden ohella.
Näppi antoi minulle tunnustuksen. Kiitos!
Tämä kuuluu jakaa 7:lle eteenpäin ja samalla paljastaa itsestään 7 asiaa.
Vaikea päättää kenelle laitan eteenpäin, mutta laitetaanpa vaikkapa näihin:
- Mikunloki
- Tikbumsa
- Ruohonvihreä
- Unelmia vuosien takaa
- Irinka itseteossa
- Puolivillainen blogi
- Äiti teki
Ja sitten ne 7 asiaa...
1. Olen aivan liian perso herkuille, ja jos meillä jotain hyvää on, niin ei ole kauan.
2. Imetys vie kaikki ylimääräiset kilot pois. Ei jää herkut vyötärölle. Onneksi.
3. Lapsilla käytetään kestovaippoja.
4. Lasten vaatteet on pääasiassa itse tehtyjä tai kirpparilta.
5. Ja Me&I:lta. Ne taitaakin olla lähes ainoat uudet ostetut vaatteet.
6. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan, istun ihan liian paljon tietokoneella(nytkin).
7. Olen Satunallet-jälleenmyyjä. Kotiäitiyden ohella.
perjantai 23. heinäkuuta 2010
Lahjoja, lahjoja...
Viime viikolla syntyi meidän tytöille yksi serkkupoika lisää ja tietenkin hänelle piti jotain ommella. ;) Jostain syystä kangasvarastossa ei ollut hirveästi pojalle sopivia kankaita, mutta jotain kuitenkin. Päädyin tekemään housut ruskeasta velourista, joka on muistaakseni Eurokankaasta. Kangasta oli sen verran jäljellä, että se juuri ja juuri riitti. Kirahvi -applikaatio joustofroteetilkkuja. Tuli ihan kivat! =)
Lähiaikoina syntyy/on syntynyt useampi vauva, joten vauvalahjoja tullaan varmasti näkemään vielä kesän ja syksyn aikana. =)
Kummipojalla (tai oikeastaan miehen kummipojalla) oli synttärit vähän aikaa sitten. Hän sai mm. nämä hernepussit. Idea Lapinkan blogista. Mietin ensin onko hernepussit 7-vuotiaalle liian lapsellisia, mutta kyllä me ainakin ollaan vielä koulussa leikitty hernepusseilla. Mukaan laitoin yhden peliohjeen, niin tuli ihan eri idea hernepusseille! Kankaat tilkkulaatikosta kaivettuja, paksumpaa puuvillaa, velouria ja trikoota. Toivottavasti nuo velour ja trikoo kestää myös käytössä. Reunaan laitoin vielä tuommoiset nauhat, jotka on Hanhelista tilattu. Ompelin myös kassin, mutta siitä ei tullut otettua kuvaa...

perjantai 14. toukokuuta 2010
Pingviiniä
Mustikka haalarin ohjetta vähän soveltaen tein kaverin vauvalle pingviini-haalarin. Eli jätin edestä vetoketjun pois ja olalle lisäsin nepparit. En myöskään kanttanut reunoja vaan vuoritin yläosan. Lahkeisiin lisäsin vähän pituutta ja laitoin kuminauhat. Toivottavasti ei ole ihan susi näiden minun muokkausten jäljiltä...
Kangas ruskeaa joustofroteeta Huvikankaasta. Applikaatiossa joustofrotee ja velourtilkkuja. Olalla valkoiset nepparit vähän häiritsee, mutta muun värisiä ei löytynyt ja kauppaan en jaksanut lähteä. :)
Näitä ei ole vielä annettu eteenpäin, mutta bloggaan silti. En kyllä edes tiedä käykö kaverini täällä...

maanantai 3. toukokuuta 2010
Vauvalahjaa
Seuraava setti meni vauvalahjaksi kaverin pojalle. Kankaat velouria, lime Eurokaankaasta ja ruskea muistaakseni Kestovaippakaupasta.
Huppariliivissä (vai liivihupparissa, kummin päin se on oikein??) pelkästään huppu vuoritettu, vaikka ohjeessa olikin kokonaan vuoritettu. Kaava jostain Ottobrestä, voin tarvittaessa tarkistaa lehden numeron.
Housujen applikaatio myös velouria. Norsun korva on kaksipuoleinen ja on vain yhdestä reunasta kiinni.
Tästä tuli ihan kiva setti! :)

Alunperin tein alla olevat housut, mutta siitä tuli ihan erikokoinen liivin kanssa, joten tein uudet. Ja aikaakin tässä kului, ennen kuin sain lahjan annettua, joten nämä olisi ehkä olleet jo pienet. Näissä sama velour kuin norsuhousuissakin. Koko n. 60 cm. Nämä laitoin huutikseen, edullisesti lähtee. ;)
Löytyy osoitteesta: http://www.huuto.net/kohteet/ruskeat-velourhousut/137955555
Toinenkin kaveri sai vauvan viimeviikolla. Hänellekin on jo suunnitteilla jotain. :) Kiva ommella välillä ihan pienille!
Tunnisteet:
Applikaatio,
Housut,
Paidat/tunikat/mekot,
Vauvalahja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)