Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aikuisten vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aikuisten vaatteet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kuvapläjäys

Huih, onpas blogin päivitys jäänyt vähälle... Jotain on sentään tullut viime aikoina ommeltua. Tässä kuvapläjäys!
 Ystävät-trikoosta lyhythihainen tunika Seelalle. Kaava oma, kangas omasta verkkokaupasta, klik. 




Ottobren Speedy Girl (?) -kaavalla lyhythihainen mekko Lillestoffin suloisesta norsutrikoosta. 


Itselle pari kesäpaitaa. Ylempi on jo jonkin aikaa marinoitunutta farkun näköistä trikoota, ostopaikkaa en enää muista. Alempi Majapuulta Kaakeli-trikoota. Tummanharmaat resorikanttaukset, sekä helmassa leveä resori. 

Molemmissa kaavan pohjana Joka tyypin kaavakirjan raglan-paita. Kaavaa on tosin reilusti muokattu, alkuperäistä ei taida olla enää juurikaan jäljellä. :D 

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Skandinavian kukka & joululahjoja

Skandinavian kukat vaati päästä tunikaksi itselle. Kaava sama kuin Linnunrata-tunikassa.

Vähän olen kahden vaiheilla oliko vaaleanpunainen hyvä valinta resoreiksi. Muita kankaaseen sopivia ei löytynyt itseltä, joten tällä mennään.


Pari joululahjaakin sain tehtyä kummilapsille. Näiden lisäksi yksi pipo, mutta siitä ei tullut otettua kuvaa. ;)

Majapuun ötökkäneuloksesta omalla kaavalla housut. Kuvassa toisen lahkeen resori käännettynä, toisen suorana.

 Ja Noshin kissainterlockista tunika. Kaava Ottobren Flow (4/2012). Omalle tytölle tein aiemmin samalla kaavalla pinkin version ja se on ollut tytön lemppari. Siitä löytyy sovituskuviakin täältä. Pinkkiä kissoja ei enää ollut, joten tämä tehtiin caramelin värisestä pinkeillä tehosteilla.
 Hyvää alkanutta vuotta! 


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Linnunratatunika

Linnunrata-kuosi kuului siihen kategoriaan, etten alkuun ollut varma tykkäänkö vai en. Metri sitä tuli kuitenkin tilattua ja kankaanakin mietin mitähän siitä tekisi, itselle vai lapsille. Päädyin testaamaan itselle tunikaa ja lopputuloksesta tykkään. Tästä tuli yllättävän kiva! 

Varoitus huonosta kuvan laadusta. Huonolla valaistuksella nopeasti otettu, joten väritkään ei ole ihan kohdillaan.



Kaavan pohjana on Joka tyypin kaavakirjasta raglan-paita, jota on reilusti muokattu. Eli helmaan on lisätty pituutta, lisätty taskut, hihoihin resorit ja kaula-aukonkin muokkasin hieman erilaiseksi. Hihoja on myös kavennettu hieman, alkuperäisessä kaavassa on melko leveät hihat. 

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Bubble Pocket

Bubble Pocket-tunikaa on vilahdellut blogeissa ja itsekin päätin testata kaavaa. Kaava löytyy Ottobre 5/2011. Tein tunikan violetista/lilasta maxi-dotsista sekä yksivärisestä trikoosta. (Maxi-Dotseja löytyy mm. verkkokaupastani).

Taskujen rypytykset ei menneet ihan tasaisesti, mutta onneksi se ei päällä näy kovin hyvin.




keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Taikametsä

Facebookin Ompeluelämää-ryhmässä järjestettiin kuosikilpailu, jonka voitti tämä Taikametsä-kuosi. Idea saatiin vietyä loppuun asti ja nyt meillä on ihana kangas! Materiaali on joustofroteeta. Alunperin ajattelin ommella siitä jotain lapsille, mutta siitä tulikin itselleni paita. :) 


Kaava on raglan-paita Joka tyypin kaavakirjasta hieman muokattuna. Eli lisäsin kauluksen ja hihoihin ja helmaan resorit. 

Jos joku miettii tuollaisen piippukauluksen tekoa, niin se on todella helppo! Mittaat vain kaula-aukon ympärysmitan paidasta ja leikkaat palan, jonka leveys on sama kuin kaula-aukon ympärys ja korkeus kauluksen haluttu korkeus x 2 (itselläni tässä n. 15 cm, eli palan korkeus 30 cm) + saumanvarat. Pala ommellaan renkaaksi, taitetaan kaksinkerroin ja ommellaan kaula-aukkoon kiinni. Helppoa! =)


Tätä kangastahan ei ole enää saatavilla, mutta samaa kuosia löytyy Käpysen verkkokaupasta harmaana trikoona. ;)

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Palloja

 Tein Ikasyrin keltaisesta jättipallosta myös itselleni paidan. Kaavana jälleen Jokatyypin kaavakirjasta raglan-paita hieman sovellettuna. Tällä kertaa lisäsin helmaan pätkän valkoista resoria. Palloja oli mahdotonta saada täysin suoraan. Taisi esipesussa kangas kutistua sen verran, että kiertää aina johonkin suuntaan. Mutta muuten tuli kiva paita, kivan tuntuinen päällä. Jag tycker.

Edellisen postauksen paidan kanssa meinasi mennä hermot peitetikkikoneen kanssa, mutta nyt tuli onneksi kerrasta hyvää jälkeä. On se vaan kätevä kone silloin kun toimii. :) Tällä kertaa säädöt oli 4-4-4-3, diffi 0,5, tikinpituus 4 ja paininjalan puristuksen säätöruuvi 1 cm. Ja resorilla kanttasin.

 Meillä on ollut yksi lasten kokoinen saunatakki, ja siitä on viime aikoina tullut aina riitaa kumpi sen saa. Pyyhehän ei siinä vaiheessa enää kelpaa. Joten toisellekin oli tehtävä omansa. :) Kankaana Michas Stoffecken pinkki maxidots joustofrotee. Kaava Ottobre 6/2011. Tosin tein yksinkertaisena tämän, ohjeessa on vuoritettuna.

Tässä oli samat säädöt peitetikissä kuin yläpuolella, mutta välillä tuli pientä hyppytikkiä. Pistän sen langan piikkiin, pinkkiä lankaa kun ei ollut kuin jotain halppisversiota. Ompelukoneella paikkailin ne muutamat kohdat mihin hyppytikkiä tuli...


perjantai 22. kesäkuuta 2012

Bambia bambia

Alkuvuodesta Metsolan alesotkujen aikaan meille päätyi pätkä mustaa bambitrikoota. Nyt siitä tuli itselleni t-paita. Kaavana Jokatyypin kaavakirjasta raglan-paita. Hihat vaan muokkasin lyhyiksi, helmaan hieman pituutta lisää ja kaula-aukkoa hieman isonsin. Tässäkää ei mikään iso kaula-aukko ole, mutta alkuperäisessä se on todella tiukka. 

Taas meinasi olla säätöä tuon peitetikkikoneen kanssa, huh huh! Helmakäänteet yms. onnistuu kyllä täydellisesti peitetikillä, mutta nauhankääntäjän kanssa on välillä vähän hakusassa säädöt. Kokeilin sekä resorilla, että trikoolla varmaan miljoona eri säätöä, mutta aina vaan tuli hyppytikkiä. Viimein onnistuin trikoolla kanttaamaan. Trikoo oli jerseytä (monet ovat kehuneet interlockia hyväksi kantattavaksi, mutta minulla ei ollut mustana sitä). Laitan tähän vielä säädöt lähinnä itselle muistiin: Langankireydet 6-6-3, tikinpituus 4, diffi 0,5, paininjalan puristuksen säätöruuvi 1 cm. Nämä siis jerseyllä kantatessa.

(Näiden kuvien jälkeen vielä kavensin hihoja pikkuisen)


Bambikuosi on kyllä ihanaa, mutta mutta... Kumpi oli ensin Disney vai Metsola? Pikkukiisken blogissa hyvä kirjoitus aiheesta. Ja raidoista juttua 70-luvulta, päivää -blogissa. Vaikka raitojahan ei kukaan "omista", mutta tuo bambijuttu on jo vähän arveluttavampi.


Hienoa että suomalainen yritys on päässyt pitkälle, vaikka on pienestä aloittanut, mutta missä ovat Metsolan omat ideat olleet parissa viime mallistossa? Nyt ollaan menossa kyllä niin väärään suuntaan! 


HYVÄÄ JUHANNUSTA!

maanantai 14. toukokuuta 2012

Prinsessamekko

Operaatio kesävaatteiden ompelu jatkuu... Vanhimmalle tytölle yksi mekko lisää. Kankaana Liandlon Prinsessa trikoo. Kaava uusimmasta Ottobrestä (3/2012) Little Roses muokattuna. Jätin laskokset pois ja kaavaa on kavennettu r e i l u s t i ja silti ei mikään kapea malli ole vieläkään. Kerrankin vaivauduin piirtämään uuden kaavan. Yleensä vaan sovellan jostain perusvaatteiden kaavasta, enkä piirrä edes kaikkia kokoja, vaan silmämääräisesti suurentelen leikatessa. :)

Tästä tuli tytön uusi suosikkimekko! =)





Tein jo joku aika sitten tästä Omenapuu -jerseystä itselleni paidan. On jäänyt bloggaamatta, joten vilautetaan sekin tässä samalla.

Tämän tein itselleni "työpaidaksi" messuille. Saa nähdä tuleeko muuten käytettyä itsellä tällaista kuosipaitaa, mutta työpaidaksi sopi hyvin. =)


sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Salmiakkimekko ja vähän muutakin

Neea sai mekon mekon Hannan kankaan vihreästä salmiakkijoustofroteesta. Tehosteeksi vähän pinkkiä. :) Kaava Farbenmixin Amelia muokattuna, eli on kavennettu ja pidennetty reilusti. 

Meinasi olla taas taistelua resorien ompelu peitetikkikoneen nauhankääntäjällä. :/ Trikoota ommellessa olen tullut nauhankääntäjän kanssa jo kaveriksi, mutta joustofrotee ei ihan sujunut. Mikä siinä on, että vaikka tilkulle tulee hyvää jälkeä, niin varsinaiseen ompeluun sitten tulee hyppytikkejä yms. :( Osan jouduin purkamaan ja lopulta sain kohtuullista jälkeä. Vähän jäi silti hyppytikkejä, toivottavasti ei purkaannu. Mielellään otetaan vastaan vinkkejä joustofroteen ompeluun peitetikkikoneella! Mitkä säädöt on koneessa jne.. Ja nimeenomaan nauhankääntäjän kanssa. Ilman kääntäjää tuli kyllä hyvää jälkeä. :) 



Itselle olen tehnyt myös pari paitaa jo joku aika sitten, on vain jäänyt bloggaamatta. Kaava molemmissa Joka tyypin kaavakirjan raglanpaita. Kauluksen tein tuollaisen vähän erilaisen ja helmaan lisäsin pituutta. 


sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Itsellekin jotain

Välillä itsellekin jotain. :) Kaava Ottobressä 5/10 oleva Lana mekko/tunika. Hihoja muokkasin hieman erilaisiksi ja hihansuihin sekä pääntielle laitoin kuminauhan. Leveys yksi koko pienemmästä kuin normaalisti käytössä. Kangas ruskeaa joustofroteeta Hannan kankaasta.

Tämä oli viikon verran keskeneräisenä pöydällä kun välillä alkoi tuntumaan yöpaidalta, mutta valmiina tuli sitten kuitenkin ihan kiva. =) Näitä voisi tehdä lisää erilaisilla muunnelmilla, taskuilla yms.

 Sovituskuvia. Kuvat 4,5 v. tytön ottamia. =)