sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Siilihousut

Pitkästä aikaa tuli applikoitua jotakin! Aikapula vaivaa nykyään, joten silloin kun kerkeää jotain tekemään, tulee ommeltua kuosikankaista, kun saa nopeaa valmista. Mutta olipas kiva pitkästä aikaa applikoida. :)

Meille eksyi tämän syksyn Me&i:n kutsuilta omppuhousut nuorimmalle. Niistä piirtelin kaavat. Housut on ruskeaa velouria, siili-applikointi trikoota. Lahkeissa ja vyötäröllä resorit, vyötäröresorin sisällä myös kuminauha.


Tytöstä ei meinannut saada kunnon kuvaa, mutta jospa tästä jotain selvää saisi. 


Sain tunnustuksen Suvilta, kiitos! Palaan siihen vielä hieman myöhemmin. :)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kissoja...

Isoin neiti nähtyään Noshin uudet kankaat, halusi heti tästä pinkistä kissasta jotain itselleen. Kaavakokeiluun pääsi Flow-tunika (Ottobre 4/12). Muuten tein kaavan mukaan, mutta leveys otettu koosta 104 cm, pituus 110. Käytössä pääasiassa 110 cm vaatteet.






sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Pinkkiä bambia

Tällä kertaa keskimmäinen tyttö sai uuden paidan. :) Kaavana Ottobre 4/2012 Pupunen. Pieni koko tuossa kaavassa on 110 cm ja tytöllä käytössä 104 cm, joten hieman pienensin jättämällä pienemmät saumanvarat ja hihoista otin pituutta pari senttiä pois. Helman pituutta en lyhentänyt yhtään ja hyvä tuli. :) Tämä kaavan mitoitushan on hoikalle lapselle tehty.

Kankaan Aava sai itse valita muutamasta vaihtoehdosta ja hän valitsi tämän pinkin bambin. Kangas on Noshin valmistuttamaa ja PaaPii Designin suunnittelema kuosi. Sitä löytyy mm. omasta verkkokaupastani. ;)

Näitä voisi tehdä lisääkin!








perjantai 10. elokuuta 2012

Sydämiä pienimmälle

Ikasyrin ihanasta sydänvelourista tein haalarit pienimmälle. Pääasiassa hänellä on käytössä koko 80, mutta nämä tein jo 86 cm. Eikä ole yhtään liian isot! =) Lahkeissa on pitkät resorit, jotka nyt on kaksinkerroin käännettynä, myöhemmin voi käyttää sitten suorina.

Irinka oli kivasti yhdistänyt keltaista ja pinkkiä ja päätin itsekin kokeilla tuota yhdistelmää. Hyvin sopii! Pari viime päivää on ollut niiiin kylmää ja lattiat on viileät, joten nämä on mukava pukea "vauvalle" päälle. =) Kaava oma.




 Ja vielä mekko Jny:n pinkistä sydäntrikoosta samalla kaavalla kuin edellisen postauksen kirahvimekko.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kirahvia

Noshin kirahvi-interlockista tuli nuorimmalle neidille tunika/mekko. Kaava Papana -paita (Ottobre 4/10) muokattuna tunikaksi. Eli lisäsin helmaan pituutta ja hieman leveyttä. Hihoihin lisäsin muutaman sentin  pituutta lisää ja leveiden resoreiden tilalle resorikanttaukset. Joten alkuperäistä kaavaa ei juurikaan ole jäljellä. =) 

Kangas tilattu Hannan kankaasta.




Neiti 1 v. on oppinut ilmeilemään, kun huomaa, että otetaan kuvia. Suurin osa kuvista on joko kieli pihalla, "nyrpistelee" nenää tai jotain muuta vastaavaa. =)

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Bubble Pocket

Bubble Pocket-tunikaa on vilahdellut blogeissa ja itsekin päätin testata kaavaa. Kaava löytyy Ottobre 5/2011. Tein tunikan violetista/lilasta maxi-dotsista sekä yksivärisestä trikoosta. (Maxi-Dotseja löytyy mm. verkkokaupastani).

Taskujen rypytykset ei menneet ihan tasaisesti, mutta onneksi se ei päällä näy kovin hyvin.




maanantai 30. heinäkuuta 2012

Lahjoja (+uusi voittaja)

Pari lahjaksi tehtyä juttua on jäänyt bloggaamatta.

Vauvalahjaksi pienelle miehellä Jny:n turkoosista tähtivelourista housut ruskeilla resoreilla. Lahkeissa pitkät resorit, jotka voi aluksi pitää käännettyinä ja sitten suoristaa.


Ja yhdelle 5-vuotiaalle prinsessalle lahjaksi hame Metsolan mustasta bambitrikoosta pinkeillä resoreilla.


Nimiarvonnan toisesta voittajasta ei kuulunut mitään, joten arvoin uuden voittajan. Voittaja on Tanja K! Onnea! Laitatko sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu(at)neenuska.fi, niin saadaan palkinto eteenpäin. :)