sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pieniä tunikoita/mekkoja

Pari vauvalahjaa taas. =) Tällä kertaa tein tunikat/mekot tyttövauvoille.

Toinen perhe sai hieman tähtiä (Jny). Etu- ja takakappaleet lilaa tähtitrikoota, hihat pinkkiä tähteä. 

Ja toiselle perheelle Liandlon lilaa apilaa. 

Näihin kokeilin tehdä resorikantit peitetikkikoneella, niin että kantti tulee 3-kerroin. Ohje siihen löytyy Marimik-blogista. Ei tullut hyppytikkiä ollenkaan, edes saumakohtiin, jipii! Hieman täytyy kyllä vielä koneen säätöjä säädellä, että jälki olisi täydellistä. ;) 

Pari tunnustustakin olen saanut:
Väkerryksiä blogin Marjuskalta

Tunnustus pitäisi jaka eteenpäin viidelle alle kaksisataa lukijaa omaavalle blogille.




ja Lauriidan langat -blogin Katjalta



Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu" mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomioita blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.

2. Valitse viisi suosikki blogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.

4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikki blogilleen!

Kiitos näistä molemmille!

Yhdistän tunnustukset ja laitan eteenpäin seuraaville:

Eripari blogin Annille 
Pöljän Puuhia blogin Suville

Nämä on tainnut kiertää sen verran monessa blogissa, että laitan nämä nyt vain näille kahdelle. :)



Hyvää pääsiäistä kaikille! =)



1 kommentti:

  1. Kiitos tunnustuksesta, vien sen eteenpäin kunhan joudan olla enemmän koneella :D Ihania tunikoita! :)

    VastaaPoista